Thursday, May 16, 2013

Salamajärven kansallispuisto


Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Suomenselällä. Keski- ja pohjoispohjanmaan sekä Keskisuomen villillä rajaseudulla. Kuopiosta sinne ajelee vajaat kolmisen tuntia. Lähimmät isommat taajamat puiston vieressä ovat Kinnula ja Kivijärvi. Toki Perhon voi laskea taajamaksi ja se saattaa olla jopa kasvava paikka, onhan Perhossa yksi Suomen suurimpia Lestadiolaisyhteisöjä.

Luonnonpuisto on perustettu 1982. ja se on noin 6100 hehtaaria iso. Eli hiukan isompi kuin itselleni tutumpi Pyhä-häkin kansallispuisto aivan Salamajärven alapuolella. Pyhä-häkki taisi olla muistaakseni pienin maamme kansallispuistoista.

Ajelimme vaimon kanssa Sawosta Keskisuomeen ja sieltä sitten pohjanmaan rajalle. Salamajärvi oli itselleni vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, niinpä emme jättäneet autoa netissä suositeltuun pysähtymispaikkaan Ison-Koirajärven rannalle, vaan pienelle Risuperän parkkipaikalle, josta sitten samoilimme Salamanperän luonnonpuiston kautta itse kansallispuistoon. Iso-koirajärven rannalla olisivat olleet kansallispuiston reitistön varsinainen aloituspaikka ja opasteet. Ajattelimme vähän lämmitellä jalkojamme puistoa varten 7 kilometrin alkurykäisyllä.



Jälkeenpäin pitää kyllä todeta että ellei nauti ihan vain metsässä kävelystä aivan erityisen paljon, oli Salamanperän luonnonpuiston osuus Salamajärven kansallispuistosta aika turha rasti. Suurimmaksi ilmiöksi Salamanperän tympeällä reitillä nousivat sammakot. Sammakoita oli todellakin joka puolella. Sadan metrin alueella laskimme esiintymistiheydeksi ainankin 37 kurnuttavaa yksilöä. Sammakot alkoivat jo käydä ihan riesaksi päivystäessään polulla ja pitkoksilla. Kiimaiset pulleat veitikat harrastivat irtoseksiä pitkin ja poikin metsää – ja minä luulin tulevani kansallispuistoon rauhoittumaan.


Tässä yksi pariskunnista mielipuuhissaan



Iso-koirajärveltä lähti sitten useampikin reitti itse kansallispuistoon. Kiersimme itse ns. Vaatimen kierrosta. Tarkoituksena oli nähdä alueella liikkuvia suurpetoja tai edes alueen tunnuslaji – Metsäpeura. Jälkimmäisestä näkyi uskomaton määrä niiden tuottamaa ulostetta. Suurpetoja emme nähneet, ellei niistä yksi ollut se olento joka suureen ääneen röhnöttäen yritti aamuneljän aikaan varastaa avattua lihapullapussia teltan absidista – havaintoa edellisestä eläimestä en saanut, koska se ryntäsi karkuun teltan vetoketjun äänen säikäyttämänä.



Jos rakastaa pitkospuita, voi alueella viettää pidemmänkin aikaa. Kaikki reitit ovat joko erittäin vaikeaa kivikkoista polkua, tai tasaista pitkosta. Pitkospuut ovat osittain huonossa kunnossa, mutta niitä on kivikkoisten muinaisrantojen rakkapeitteen vuoksi ripoteltu alueelle runsaasti. Paljon oli alueella autiota nevaa ja ikimetsää. Pitkospuiden halkomaa hiljaisuutta.







Kevään ensimmäinen telttayö tuli vietettyä vasta pari kertaa käytetyssä uudessa tunnelissa. Fjällrävenin Abisko mallinen tunneli tuntuu yö yön perään todella hyvälle valinnalle. Entisen The north facen Tadpole 23DL malliin verrattuna Abisko Lightweight on oikea tilaihme. Kevyt ja näyttävä teltta - toimivilla ominaisuuksilla. Testasimme sitä ensimmäistä kertaa Kebnekaisella viime syksynä ja täytyy sanoa että olen ollut tyytyväinen paino/tila suhteeseen.  




Aamu valkeni kauniisti Salamajärvellä, huolimatta erittäin huonosti nukutusta yöstä. Vika ei ollut teltan, vaan sinne pyrkivän liian innokkaan faunan.











1 comment:

  1. kivoja kuvia, koska tuskin koskaan noita maisemia oikeasti näen ;)

    ReplyDelete